perjantai 31. lokakuuta 2008

Istu, paikka ja seuraa

kirjoittanut Brigitte Rauth-Widemann



Koiran tulisi hallita tietyt perustaidot koostaan ja iästään huolimatta. Tämä kirja opastaa tärkeimpien käskyjen kouluttamisessa. Myös muidenkin perusasioiden kuin kirjan nimessä mainittujen. Koulutus etenee leikin avulla. Lisäksi kirja kertoo kuinka koiraa motivoidaan.

Samojen kuvien toistaminen ei ole plussaa kirjalle, varsinkaan, jos kuvat eivät liity suoranaisesti kouluttamiseen. Olisi luullut, että tämän kokoiseen kirjaan löytyy uusi kuva jokaiselle sivulle.

Sanoisin, että tiedon tasossa ei ole mitään vikaa, mutta tämä todennäköisesti hankitaan lapselle lahjakirjaksi tai hyllyyn, jos ollaan yhtä fanaattisia koirakirjankerääjiä kuin meikäläinen. Suunnilleen samalla investoinnilla nimittäin saa kattavampiakin koirankoulutusoppaita.

Ilmestynyt 2006, 31 sivua, kustantaja Perhemediat, suomentanut Hanna Tervo.


lauantai 18. lokakuuta 2008

Tokoa koko elämä

kirjoittanut Anni Korpela



Tokoa koko elämä on ensimmäinen suomalaisen omakustannekirjailijan kirjoittama kirja tottelevaisuudesta. Kirjan perusajatuksena on, että koiran ja omistajan koko elämä on yhteistä oppimista. Kuten se onkin!

Tokokokeen liikkeet käydään läpi, mutta lisäksi kirja puhuu myös kilpailujännityksestä, tokoagista ja koiraongelmista.

Ilmestynyt 2000. 303 sivua, www.tokokirjat.net

lauantai 11. lokakuuta 2008

Leikkejä koirallesi

kirjoittanut Brigitte Rauth-Widmann



Kaivataanko teillä virikkeitä? Yhdessä leikkiminen lujittaa koiran ja omistajan suhdetta ja purkaa koiran energiaa. Tässä kirjassa leikkejä esitellään hauskasti vuodenaikojen mukaan. Nämä leikit ovat kaikkien koirien ja koiranomistajien kykyjen rajoissa! Siis ei muuta kuin leikkimään!

Ilmestynyt 2007, 64 sivua, kustantaja Perhemediat, suomentanut Noora Komulainen.