keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Tie tottelevaisuusvalioksi

kirjoittanut Salme Mujunen



Tässä perusteellisessa kirjassa koirakouluyrittäjä, agility- ja tottelevaisuuskoetuomari opastaa opettamaan tottelevaisuutta liike liikkeeltä. Koulutus painottuu asioiden koiramyönteisesti opettamiseen, jolloin tulokset on helppo saavuttaa. Kirjan avulla voi opettaa niin tokoa kuin palveluskoirakokeiden tottelevaisuuttakin. Runsas kuvitus.

Kirjan koko nimi on "Positiivisesti päämäärään ponnistellen: Tie tottelevaisuusvalioksi". Jo kirjan nimikin osoittaa, että tekstiä on ja paljon. Tiivistäminen olisi ilahduttanut useimpia lukijoita, sillä kirja on A4-kokoinen tiiliskivi. En sano tätä sillä, etteikö kirja sisältäisi paljon tietoa ja asiaa, mutta tässä muodossa kirjan lukeminen vie paljon aikaa itse koiran kouluttamiselta.

 Ilmestynyt 2006, 224 sivua, kustantaja Koirataito SM