perjantai 9. elokuuta 2013

Koira lapsiperheessä

kirjoittanut Sanna Karppinen

Koira voi olla lapsen paras ystävä ja päinvastoin, mutta miten hyvä yhteispeli saadaan käyntiin? Kirja pohtii mm. koiran käyttäytymistä koirana, oikean rodun valintaa lapisperheeseen ja vauvan esittelemistä koiralle. Ratkaisuehdotuksia on tarjolla myös erilaisiin ongelmatilanteisiin. Esimerkkitapaukset kertovat tositapahtumista lapsi&koira-perheissä. Mukana on tilastotietoa ja harjoitteluohjeita, mutta myös vinkkejä lisälukemiseksi, ei pelkästään perusteellisen viiteluettelon muodossa, vaan myös esimerkiksi lasten koiraromaaneja mainitaan.

Tämä on tietokirja, joka auttaa ennaltaehkäisemään ongelmien syntymistä. Painotus on hieman koirakuiskaajamainen eli lukijaa muistutetaan siitä, ettei koiraa saa inhimillistää liikaa, vaan sen on annettava elää koiramaista elämää.

Ilmestynyt 2013, 255 sivua, kustantaja Art House

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti