torstai 25. syyskuuta 2014

Elämää koiran kanssa

kirjoittanut Kaija Unhola

Suomalainen koiraharrastus ennen ja nyt Tämä kirja kertoo suomalaisesta koiraharrastamisesta alkaen Viipurin koiranäyttelystä vuonna 1887, seuraten eri koirajärjestöjen perustamista maahamme ja uusien koirarotujen tuloa aina nykypäivien dna-tutkimuksiin ja harrastuslajien moninaisuuteen.

Vaikka aiheena on historia, kirja ei ole kuivaa luettavaa. Mukana on tietoiskuja ja hauskoja pikku tarinoita aiheeseen liittyen. Tämä kirja on erinomainen lahjakirja aikuiselle koiraharrastajalle.


Ilmestynyt 2014, 309 sivua, kustantaja Art House.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Koiran elämää

kirjoittaneet Jozua Douglas ja Hiky Helmantel


Perheen pienimpiäkin kiinnostaa kuulla ja lukea ihan oikeaa tietoa. Tämä kirja kertoo erilaisista koiraroduista niiden ulkonäön ja käyttötarkoituksen mukaan, mutta myös siitä mitä koiraemo touhuaa pentujensa kanssa ja mitä ihminen koiransa kanssa.

Kirjassa on paljon oikeaa asiaa, mutta väite siitä, että koiranpennut syntyvät kaljuina ei toki pidä paikkaansa. Myös koirarotujen nimet olisin suonut suomennetun oikein.


Kirja kuuluu Tahtoo tietää -sarjaan, joka on yli 3-vuotiaille tarkoitettu kiinnostavasti kirjoitettu tietokirjasarja.

Ilmestynyt 2014, 34 sivua, kustantaja Lasten Keskus, suomentanut Marketta Vaismaa.


tiistai 16. syyskuuta 2014

Visailu: Tunnista rodut pentukuvista

Kun eilen esittelin "Koiranpennut" -kirjan, niin tänään sitten vähän pentukuvia kehiin. Eli visailu rotujen tunnistamisesta pentukuvista.


Jos avasit kaikki visailut kerralla, niin niiden sivustolle upottaminen ei toimi, joten pentuvisa löytyy täältä: http://koirafanitusfi.polldaddy.com/s/pentuja-vol-1

maanantai 15. syyskuuta 2014

Koiranpennut - Sopivan rodun valinta ja kasvatus

kirjoittanut Sanna Karppinen

Oman rodun valitseminen on vaativa tehtävä, ja sen onnistumiseksi kannattaa lukea koirakirjoja ja tavata koiraihmisiä. Tämä kirja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos ennen koiranpennun hankintaa.

Kaikista roduista kerrotaan seuraavat: kasvu&kehitys, turkin hoito, ruokailutavat, liikunnantarve, terveys ja ihanneperhe sekä niiden taipumuksista ovatko ne harrastus-, metsästys-, työ- ja käyttökoiria tai seurakoiria. Lisäksi mainitaan asioita, jotka on hyvä ottaa huomioon rodun yhteydessä, kuten kerrotaan koiran koko aikuisena ja lisätiedon etsimiseksi rodun virallisen yhdistyksen nimi (joskin kaikkia kutsutaan rotujärjestöiksi, mitä kaikki eivät Kennelliiton ääntäjen mukaan ole, kun pienemmät ovat rotua harrastavia yhdistyksiä.)

Tämä rotuopas on kuvitettu pelkkiä pentuvalokuvia käyttäen ja kustakin rodusta on vain yksi kuva. Kaikki kuvat eivät ole kotimaisia, ja joissakin roduissa koira ei täysin vaikuta kyseisen rotuiselta meillä hyväksytyn rotumääritelmän valossa katsottuna.

Siitä voidaan sitten olla useampaa mieltä, että onko eettisesti miellyttävää "mainostaa" rotuja hellyyttävillä pentukuvilla.

Ilmestynyt 2014, 224 sivua, kustantaja Otava.