lauantai 20. kesäkuuta 2015

Erämaan kutsu eli Korpien kutsu eli Erämaan ääni

kirjoittanut Jack London

  

   


Tarina perustuu Jack Londonin kokemuksiin Klondiken kultamailta, Kanadan ja Alaskan rajaseuduilta, jossa hän kokeili onneaan kullankaivajana 1897. Jack London oli oletettavasti oikealta nimeltään John Griffith Chaney (1876-1916). Hän on Yhdysvaltojen eniten käännetty kirjailija.

Kirja kertoo Buck-nimisestä skotlanninpaimenkoiran ja bernharndinkoiran risteytyksestä, joka varastetaan ja viedään Kaliforniasta vetokoiraksi Alaskaan. Buck ajatutuu omistajalta toiselle, kunnes päätyy koiria ymmärtävän Thorntonin koiraksi. Kun Thornton murhataan, Buck antaa periksi erämaan kutsulle ja liittyy susilaumaan.

Kerronta on melko raakaa, koiria, hakataan ja ruoskitaan ja koirat tappelevat keskenään veri vuotaen ja luut poikki rouskahtaen. Kuitenkin kun ottaa huomioon, että romaani on kirjoitettu jo 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Ensimmäiseksi se julkaistiin jatkokertomuksena Saturday Evening Post -lehdessä vuonna 1903 ja kuukautta myöhemmin kirjana. Myöhemmin se kiellettiin Yhdysvalloissa, koska se kuvasi Länsiranikon "kultaryntäystä" liian todenmukaisesti. Se on ollut kielletty kirja myös Italiassa ja Jugoslaviassa 1920-luvulla liian radikaalina ja Natsi-Saksassa kirjailijan "sosialististen aatteiden" vuoksi. Teos ei alkujaan ole ollut nuortenkirja, jollaiseksi se meillä nykyään mielletään.


Kuva Tapiolan kirjaston Jack London -näyttelystä

Kirja on julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1907 nimellä Erämaan ääni Kössi Kaatran julkaisemana ja Fanny Davidsonin suomentamana. Samalla nimellä se ilmestyi myös vuonna 1912 Isak Julinin kustantamana, mistä versiosta vuonna 2013 on tehty näköispainos ntamon toimesta.

Nimellä Erämaan kutsu kirjaa on julkaissut mm. Karisto vuonna 1917 kirjassa Lumikenttien tytär, sekä pokkarina vuonna 1979 (sekä uusintapainoksina tästä) Heimo Pihlajanmaan suomentamana, 105 sivua.

Ilmestynyt nimellä Korpien kutsu 1.p 1967, 2.p 1968, 3.p 1971 kustantaja Werner Södeström, suomentanut Timo Martin, 107 sivua.

Nimellä Kun erämaa kutsuu teos löytyy Elisa Kirjasta ilmaisten klassikoiden osastolta.

Teoksesta on tehty myös sarjakuvia, animaatioelokuva, elokuvia sekä tv-sarjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti