Suomentamisesta

Olen kirjoittanut tänne niin monesta käännöskirjasta, että on ihan pakko avautua henkilökohtaisesta mielipiteestäni. Koiratietokirjoja julkaistaan nykyvuosina vain ihan muutama vuodessa (alle 10 nykyään) kun esimerkiksi kymmenen vuotta sitten jokainen kynnelle kykenevä kustantamo lykkäsi markkinoille jokin haukkutietoteoksen vuosittain.

Eikä tässä vielä kaikki! Pahinta on, että julkaistavat kirjat ovat uusintapainoksia! Esimerkiksi 2016 ilmestyi seitsemän (7) koiratietokirjaa, joista kolme (3) oli uudelleenlämmityksiä. Ja tuohon tietokirjalukuun on laskettu mukaan kaksi koiriin liittyvää käsityohjekirjaa. Menneinä vuosina kustantamot ottivat uusia painoksia mainostamatta niitä uutuuksina. Eikös tuollainen "vanhan uutuuden" julistaminen ole lukijoiden huijaamista?

Toinen minua huolettava seikka on asiatarkkuus. Käännöskirjoja ei asiatarkasteta, vaan luotetaan sokeasti kääntäjään, joka välttämättä ei ole minkään tasoinen koira-asiantuntija. Jo pelkästään rotujen nimet saatetaan suomentaa miten sattuu, terveystiedoissa puhutaan perusteellisesti sairauksista, joita Suomessa ei esiinny. Esimerkkinä viimeksimainitusta sydänmato, joka ei tartu koirasta koiraan, vaan hyttysenpistosta. Ja hyttysen pitää olla nimenomaan tiettyä merkkiä, jota ei esiinny kuin subtrooppisella vyöhykkeellä. Ja vaikka ilmastonmuutos etenee, emme ainakaan ihan vielä täällä Pohjolassa asu subtropiikissa.

Olen sen verran vanha ihminen, että asennoidun kirjoihin faktatietona. Ja sen verran vanha, että suhtaudun internettiin epävarmana tietolähteenä - tännehän kuka tahansa voi tehdä vaikka kuinka vakuuttavan näköisen sivuston, jolla kertoo täyttä huuhaata. Mainiona esimerkkinä ison haloon nostavasta vitsinä tehdystä sivustosta bonsai kitten -jutut, joissa käsiteltyjen kuvien avulla neuvottiin, miten kissanpennusta saa kasvatettua kantikkaan säilyttämällä sitä kantikkaassa lasipurkissa. 

Edellisen kappaleen mittainen johdanto tarkoitti sitä, että luotan enemmän kirjoitettuun kuin sähköiseen sanaan. Valitettavasti viime vuosien huolimaton suomentaminen alentaa luottamustani koiratietokirjoihin.

Ugh. Olen puhunut (lue: kirjoittanut).

Koirien värikäs maailma

piirtänyt Sinni Nikkonen Jensen

Joensuulainen Sinni Nikkonen Jensen alias SinijeDesign (www.sinijedesigns.com) on tehnyt sen, mitä olen jo ehtinyt odottaa: aikuisten koira-aiheisen värityskirjan. Kannen hailakat värit on ilmeisesti suunniteltu juttu "värikkään" maailman esiin tuomiseen. Itse koen kannen kovin pliisuksi enkä mitenkään houkuttelevaksi juuri tuon hailakkuuden vuoksi. Mutta ehkä se rauhallisilla pastellisävyillään erottuu muista, värikkäämmistä kirjoista kaupan hyllyllä.

Tämä on aikuisiälläni ensimmäinen värityskirja, jonka halusin itselleni. En vaan tiedä hennonko ruveta värittämään sitä.

Ensiselailulla vaikutti, että rodut on helppo tunnistaa. Sitten olin löytävinäni sen sivuilta ensiksi yhden pitkäkarvaisen hollanninpaimenkoiran ja sitten vielä lyhytkarvaisenkin. Aloin epäillä tunnistuskykyäni, sillä eihän omaa rotuani eli holskuja ole koskaan missään. Mutta ihania kuvia ovat joka tapauksessa! Väritysterapiaa kaikille koirafaneille!

Ilmestynyt 2016, 109 sivua, kustantaja Viisas Elämä


PS. Kirjan alussa on listattu aakkosjärjestyksessä kirjassa esiintyvät rodut. Siellä mainittiin hollanninpaimenkoira kahteen kertaan.

Koiran kanssa

- hoito, kasvatus ja ystävyys -

kirjoittanut Kate Kitchenham, kuvat Heiner Orth

Kun näin tämän kirjan kansikuvan Kariston kirjaluettelossa ennen kirjan ilmestymistä, luulin kyseessä olevan jonkinlaisen aforismikirjan.

Mutta erehdyin. Tämähän on ihan asiallinen tietokirja, joka onneksi ei yritä kertoa kaikkea kaikesta, vaan jättää koirarotujen esittelemisen pois, ja keskittyy antamaan isoja ja pieniä vinkkejä perusasioihin elämisessä koiran kanssa.


Kirjan pääotsikot ovat:
- Koirat
- Kaikenlaisia koiria
- Nelitassuinen taapero
- Murrosikä
- Vihdoinkin täysikasvuinen
- Lapsi ja koira
- Harmaakuonot

Kirjassa on näyttäviä kuvia ja vaihteleva taitto. Lisäksi arvostan käännöstyötä, jonka on tehnyt koira-alan vankka tuntija Tuula Syvänperä. Kirja on myös sovitettu Suomen oloihin, joten suosittelen tätä lämpimästi varsinkin uusille koiranomistajille.

Ilmestynyt 2016, 159 sivua, kustantaja Karisto, suomentanut Tuula Syvänperä

Weed

kirjoittanut ja piirtänyt Yoshihiro Takahashi

    

Japanilaisen Yoshihiro Takahashin manga-sarjakuvissa on julkaistu Ouun vuoriston ylipäälliköksi nousseen karhukoira Ginin seikkaluja 18 osaa. Sen jälkeen tuli vuoroon Ginin poika, joka sarjan alussa on GB:n (englanninsetteri) mielestä sitkeä kuin rikkaruoho (=Weed englanniksi). Pennun emä pyytää GB:tä saattamaan pojan isänsä Ginin luokse. GB on vain villikoiralauman pelkurimainen juoksupoika, mutta tarinan edetessä sekin löytää rohkeutensa, ja siitä kuoriutuu oiva Ouun soturi.

Jos tarinan alkaessa joku uskaltaa epäillä, ettei Weed olisi Ginin poika, pennun rohkeus, oikeudenmukaisuus ja uskomaton nopeus ja ketteryys kyllä vakuuttavat lukijan siitä, että Weed on isänsä poika. Seikkailut (siis tappelut) seuraavat toistaan ja kenties Ouun koiraparatiisi taas jonakin päivänä on jälleen koirien turvasatama…

Weediä on suomeksi ilmestynyt kaikkiaan 60 osaa vuosina 2012-2016. Niitä takaperin luettavia japanilaisia sarjakuvakirjoja. En oikeastaan haluaisi laittaa koko Weediä tänne koirakirjojen sekaan, Sillä vaikka kirjojen päähenkilöt ovatkin ulkoasultaan koiria, toiminnaltaan ne ovat palkkasotureita. Niin Gin kuin Weedkin ovat sellaista väkivaltaviihdettä, että en antaisi oman lapseni vilkaistakaan moista. Jatkuvasti ajaudutaan taisteluihin ja ruumiita tulee joka osassa.

En todellakaan pysty ymmärtämään, mikä näissä lapsia viehättää. Edes kuvitus ei ole kovin vaihtelevaa, Weedin vakioilme on juosta silmät toljottaen suu auki. Enkä ymmärrä sitäkään, miksi suomeksi ei ilmesty saman tekijän muita koiratarinoita, niitä, jossa ei mässäillä väkivallalla.

Terve koira - Leikit, ravinto, hyvinvointi ja koulutus

kirjoittanut Arden Moore, esipuheen kirjoittanut eläinlääkäri Lori Huston



Kansi antaa minulle mielikuvan helppoheikki-kirjasta, mutta sisältö on laadukkaampaa. Lyhyesti käsitellään niin koiran kotilääkintä kuin eläinlääkärikäyntien järjesteleminen, turkinhoito ja ravitseminen. Eniten sivutilaa saavat temppujen opettelu, joiden jälkeen puhutaan vielä sosiaalistamisesta, matkustamisesta, koiraurheilusta (jossa lajeja ovat vain agility, koirafrisbee ja koiratanssi), ensiavusta, koiran kustannuksista ja vanhan koiran hoitamisesta.

Olen itse ensisijaisesti näyttelyharrastaja, ja odotin jännityksellä mitä otsikoiden "tavallisia näyttelytemppuja" ja "vaativia näyttelytemppuja" alta löytyy. Odotin nimen mukaisesti ohjeita koiranäyttelyyn, mutta kyseessä olikin showtemppujen esittäminen. Siis vilkuttamista, kierimistä, nimeltä mainitun lelun noutamista ja muuta. Näyttelytemppuja -termin käyttämisestä pitkä miinus suomentajan tilille.

Edellä olevasta harmistuneena aloin katsella kirjaa suurennuslasilla ja löytyihän sieltä muitakin outoja sanoja ja käännösvirheitä. Esimerkiksi agilityssa "arvostelu perustuu koiran nopeuteen ja suorituksen kauneuteen" ja koiranruoan ostamisessa tärkeää on "valmistajan läpinäkyvyys" sekä matkustamisessa "kuljetuslaatikko".

Paikoin puutteellisesta alan terminologiasta huolimatta tämä kirja on hyvä tietopaketti uudelle koiranomistajalle. Taitto on tasalaatuista, mutta useimmat kuvista eivät liity suoranaisesti sivun tekstiin.

Ilmestynyt 2016, 192 sivua, kustantaja Gummerus, suomentanut Jenna Pahlman.

Metsästyskoirana cockerspanieli

kirjoittanut Ulla-Marja Ruistola

Rotukohtaisten harrastuslajien opaskirjat ovat melko harvinaisia. Tämän on kirjoittanut 15 vuotta cockerspanieleita kasvattanut Ulla-Marja Ruistola, joka on myös toiminut rotuyhdistyksen lehden päätoimittajana ja jalostustoimikunnan jäsenenä.

Kirja kertoo cockerin rodunomaisesta harrastuslajista, metsästämisestä. Osittain rönsyillään myös kasvatustyöhön ja rodun historiaan. Tietoa löytyy ja faktaa on taustalla, mutta kirjan ulkoasun viimeistely on jäänyt kesken. Kuvissa on mukana jopa nettikuvia, joita on venytetty täyttämään sivulla oleva tila. Marginaaleja sivuilla ei ole ja tekstin oikea reuna röyhyää. Huolitellumpi ulkoasu lisäisi lukunautintoa.

Ilmestynyt 2016, omakustanne, 132 sivua.

Koiran elämää ja kissanpäiviä Brysselissä

kirjoittanut Merja Rehn

Jo kirjaa aloittaessani arvasin, ettei kyseessä olisi koiraromaani (oman määritelmäni mukaan), mutta pitihän asia varmistaa. Kirjassa Olli Rehnin puoliso Merja Rehn kertoo asenteistaan ja elämästään Brysselissä ja vähän Suomessakin. Ja shoppailu- ja ruokailupaikoista Brysselin suunnalla.

Ei ollut kovin kiinnostava kirja, enimmäkseen Rehnien ja muutaman muun politiikassa pyörijän tekemien ratkaisujen perustelua ja pönkittämistä. Ja selittelyä siitä, että Belgiassa asuttaessa kotiäitinä toimiva Merja Rehn on oikeutettu olemaan kotiäitinä. Ihmettelen, että moinen kirja on edes julkaistu, sehän on pelkkää kirjoittajan oman, heikon egon tehostamista.

Yhdessä luvussa tosin kerrotaan äidin ja tyttären projektista hankkia taloon pitkäkarvainen mäyräkoira, joka sitten hurmaa myös isän. Koiran kokoluokka ei käy jutusta ilmi. Tai kirjanimi taidettiin mainita, eli olisi sen rodun jalostustietokannasta saanut kaivettua, mutta eipä jaksanut kiinnostaa. Koirasta kun ei kerrottu juuri muuta kuin että se saa nukkua omistajapariskunnan sängyssä.

Näillä eväillä kirja ei päädy koiraromaanien joukkoon koirakirjatietokannassani, mutta ilmeisesti kyse onkin "koiranelämän" viettämisestä, ei koiran elämästä.

Koirakokin parhaat keksit ja herkut

kirjoittanut Jarmo Österman

Teoksessa on yli viisikymmentä keksi-, herkku-, koulutusmakupala- ja kakkureseptiä koirille. Ja tottahan se on: kun itse leivon, tiedän mitä koirani syö. Ei ole mukana lisäaineita eikä säilöntäaineita eikä tie valmistajalta kuluttajalle ole ehtinyt kartuttaa ikää eväälle.

Jo edellisen saman tekijän koirillekokkauskirjan kohdalla ajattelin, ettei mitään ideaa. Mutta kirjaa selattuani huomasin haluavani sen reseptien oheen liitettyjen tarinoiden takia. Kakkososan tilasin näkemättä, eikä tarvinnut pettyä. Nyt reseptien ohessa esitellään koirien erilaisia työpaikkoja ja muuta pientä knoppitietoa. Tarinoiden lukeminen kiinnostaa. Pisteet kirjan ideoinnista tekijälle!

Ilmestynyt 2016, 151 sivua, kustantaja Docendo.

Pentu - koiran kasvatusopas = Koiranpentu - kasvatusopas

kirjoittanut Gwen Bailey

Gwen Bailey on brittiläinen lemmikkialan ekspertti, joka on kirjoittanut useita kirjoja koiriin ja niiden ongelmakäyttäytymiseen liittyen, katso esim. http://dogproblemssolved.com/ in English. Tässä on yksi opas pennun perustavoille opettamisesta. Ja vähän vaikeampiakin asioita kirja opettaa opettamaan, temppujakin on tarjolla. Ostamisen jälkeen petyin, syy seuraavassa.

Entisaikaan useampi kustantamo toi vuosittain markkinoille uuden koiratietokirjan. Nykyisin ollaan menty pieneen, hyvä että edes yksi uusi tulee vuodessa. Sillä tätä minä olen huokaillut jo aikaisemminkin: miksi ihmeessä pitää julkaista sama kirja vähän eri kannella uudestaan? Onhan maailmalla hyviä koirakirjoja vaikka millä mitalla. Myös Gwen Baileyn kirjoittamia ja suomeksi kääntämättömiä. Rehellisesti uusi painos vaan samasta kirjasta, ei nimenmuutosta ja ihmisten narraamista siitä, että taas olisi tullut uusi teos. Uusi hutiostos se on, ei muuta.

1. painos 2012 nimellä Koiranpentu - kasvatusopas
2. painos 2016 nimellä Pentu - koiran kasvatusopas
kustantaja Readme.fi, suomentanut Nina Mäki-Kihniä.

Susikoira eli Valkohammas

kirjoittanut Jack London

Ensimmäinen suomenkielinen versio nimellä Valkohammas on julkaistu 1910 ja Susikoira-nimellä 1918. Uusia painoksia on otettu molemmilla nimillä ja vielä 2000-luvullakin sekä paperisena että e-kirjana. Tarina löytyy myös erilaisina elokuva- ja sarjakuvaversioina.

Alkujaan Jack London ei ole kirjoittanut tätä nuortenkirjaksi, mutta nuorisoromaanina sitä meillä pidetään. Kirjassa näkyy selkeästi 1800-1900-lukujen vaihteen ihmisten asenne koiria kohtaan. Valkohammas, jonka perimässä on 3/4 sutta, ymmärtää vaistonvaraisesti ihmisen olevan korkeammassa asemassa koiraan verrattuna, ja kunnioittaa ihmistä jumalanaan. Elettyään nuoruutensa intiaanien parissa Valkohammas siirtyy valkoisten pariin, ja mieltää nämä heti ylijumaliksi, jotka luonnostaan hallitsevat yli tavallisten jumalien eli intiaanien. Niinhän eläimet totta kai ajattelevat ihmisistä ja varsinkin valkoihoisista.

Luin tämän aikanaan nuorena, kun ahmin kaikki mahdolliset koirakirjat. Nyt tutustuin kirjaan ihan uteliaisuuttani. Enää en nauttinut siitä, vaan juuri nuo mielestäni epäloogiset ajatukset siitä, miten koiraeläin suhtautuu ihmisiin ja mitä se ajattelee eri tilanteissa ihmisen kanssa toimiessaan, saivat minut voimaan pahoin.

Nyt romahti...

...arvostukseni Tuija Lehtistä kohtaan. Olen lukenut kaikki hänen aikuistenromaaninsa, ja tykännyt. Jopa arvostanut, että kirjailija panostaa tarinaan liittyvään aihealueeseen paneutumalla. Luin pari osaa nuorten Rebekka-sarjaa voidakseni päättää, voisinko listata kirjasarjan koiraromaaneiksi. Onhan esim. nimiösivulla koiraprofiili.

Mutta en tosiaankaan listaa kirjaa koirakirjaksi. Ensinnäkin koirista mainitaan aika vähän (no, en kovin mielelläni listaa myöskään Jalon sisarusten Jesse-sarjaa koiraromaaniksi, koska eihän siinä koirat yleensä ole kuin mukana julksemassa, ja koiratietoudenkin taso on vähän niin ja näin) ja mikä pahinta, tieto on aika syvältä. Vai mitä sanotte näistä?

Rebekka tarttuu toimeen -kirja alkaa kohtauksella, missä Rebekka lukee Koiramme-lehdestä (jossa muuten ei ainakaan minun elinaikanani ole ollut listauksia näyttelytuloksista) koirien tuloksia. Perheen neljä borderterrieriä oli osallistunut Oulussa kansainväliseen näyttelyyn. Casper "oli pärjännyt oikein hyvin, saanut sertin, mutta rodun parhaaksi edustajaksi ruotsalainen tuomari oli valinnut oman maansa koiran. Myös Farao oli saanut sertin ja se oli voittanut urosten luokan..." Siis kaksi urosta oli saanut sertin, mutta oli ollut kolmas uros.

Kirjassa kerrotaan myös äidin koirankasvatuksesta. "Bettinan emo Amanda (oli A-pentueesta) ja Bettina oli sen ensimmäisestä pentueesta ja kennelin omistaja risti pennut B:llä alkavailla nimillä. Äidistä Bettina oli nätti imi ja hän antoi sen jäädä. Sitten me on edetty pentue tai ostettu pentu kerrallaan aakkosia egteenpäin." Amanda ja Bettina siis eivät olleet äidin kasvatteja.

Suoria lainauksia en nyt löydä kirjasta enempää, mutta perheessä siis oli astutettu kaksi narttua omilla kahdella uroksella, ja nartut käytettiin ultrassa. Siellä laskettiin montako pentua tulee, ja luvut täsmäsivät. Myös synnytyspäivät täsmäsivät samalla päivämääräerolla kuin asututukset. No, tokihan molemmat tilanteet voi sattua, mutta...

Lopuksi perheen lapset leikkivät pentujen kanssa, vaikka ne ovat alle kaksiviikkoisia. Joo, siinä iässähän pennut toki ovat innokkaita leikkimään ihmisten kanssa.

Että se sitten siitä koiraromaanista.