perjantai 21. lokakuuta 2016

Weed

kirjoittanut ja piirtänyt Yoshihiro Takahashi


Japanilaisen Yoshihiro Takahashin manga-sarjakuvissa on julkaistu Ouun vuoriston ylipäälliköksi nousseen karhukoira Ginin seikkaluja 18 osaa. Sen jälkeen tuli vuoroon Ginin poika, joka sarjan alussa on GB:n (englanninsetteri) mielestä sitkeä kuin rikkaruoho (=Weed englanniksi). Pennun emä pyytää GB:tä saattamaan pojan isänsä Ginin luokse. GB on vain villikoiralauman pelkurimainen juoksupoika, mutta tarinan edetessä sekin löytää rohkeutensa, ja siitä kuoriutuu oiva Ouun soturi.

Jos tarinan alkaessa joku uskaltaa epäillä, ettei Weed olisi Ginin poika, pennun rohkeus, oikeudenmukaisuus ja uskomaton nopeus ja ketteryys kyllä vakuuttavat lukijan siitä, että Weed on isänsä poika. Seikkailut (siis tappelut) seuraavat toistaan ja kenties Ouun koiraparatiisi taas jonakin päivänä on jälleen koirien turvasatama…

Weediä on suomeksi ilmestynyt kaikkiaan 60 osaa vuosina 2012-2016. Niitä takaperin luettavia japanilaisia sarjakuvakirjoja. En oikeastaan haluaisi laittaa koko Weediä tänne koirakirjojen sekaan, Sillä vaikka kirjojen päähenkilöt ovatkin ulkoasultaan koiria, toiminnaltaan ne ovat palkkasotureita. Niin Gin kuin Weedkin ovat sellaista väkivaltaviihdettä, että en antaisi oman lapseni vilkaistakaan moista. Jatkuvasti ajaudutaan taisteluihin ja ruumiita tulee joka osassa.

En todellakaan pysty ymmärtämään, mikä näissä lapsia viehättää. Edes kuvitus ei ole kovin vaihtelevaa, Weedin vakioilme on juosta silmät toljottaen suu auki. Enkä ymmärrä sitäkään, miksi suomeksi ei ilmesty saman tekijän muita koiratarinoita, niitä, jossa ei mässäillä väkivallalla.