maanantai 4. elokuuta 2008

Koiranäyttelyssä

kirjoittanut Liisa Kukkanen


Koiraenkelit -sarja on tehty nuorille koirafaneille. Siinä jo Koirien Taivaaseen päässeitä koiria lähetetään maan päälle opastamaan ihmisiä ja koiria toistensa ymmärtämisessä. Tässä osassa koiraenkelit vierailevat Suvirannan koiranäyttelyssä ja pelastavat päivän useammankin koiran osalta. Ja ehkä myös koiranomistajan osalta.

Suvirannan koiranäyttelyn aamu valkenee kirkkaana ja sääennuste lupaa hellettä. Ihmisillä on edessään leppoisa päivä tai pipoa kiristävä kiivas kilpailu, miten kukin näyttelyn kokee. Ja koirilla voi olla luvassa löhöilyä tai panikoimista tai jotakin ihan muuta.

Näyttelyväellä ei kuitenkaan ole aavistustakaan siitä, että muutamat niin koirista kuin ihmisistäkin ovat oikeasti enkeleitä. Osa näyttelykävijöistä tulee päivän aikana kohtaamaan enkelin, mutta millä tavoin...?

Koiraenkelit -sarjan toinen osa.
Ilmestynyt 2006, 64 sivua, kustantaja Sudenhenki.
Saatavilla myös e-kirjana Elisa Kirjasta.

Tätä kirjaa löytyy vielä paristakin laatikosta kotonani. Jos haluat hankkia tämän, pistä meiliä osoitteella lissunmustan_ätt_gmail_piste_com. Hinta 2 € sisältää postituksen. Ja koko neliosaisen sarjan saat yhteishintaan 7 € sisältäen postituksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti