sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

kirjoittanut Andrew O'Hagan

Olen vuosikaudet jättänyt tämän kirjan lukematta, koska olen ajatellut, että kirja on humpuukia, joka ratsastaa Marilynin nimellä. Mutta humpuukia tämä ei ole. Kuvitteellinen tarina, toki, mutta paljon on kirjailija tehnyt taustatutkimusta ennen kuin on sovittanut pienen Mafia Honey -nimisen koiran Marilynin kainaloon.

Kirjan kertojaminä on Maf-koira, jolla on melkoisen laaja yleissivistys ja selkeitä mielipiteitä niin ajan politiikasta kuin julkkiksistakin. Nopeatempoisessa tekstissään kirjailija päästää Mafin ajatukset rönsyilemään ja osuvat päätelmät seuraavat toisiaan. Teksti on kuten Maf viisaasti kommentoi: "romaanimuotoista eeppistä komediaa, aiheesta poikkeamisen jaloa taitoa" sillä sen mielestä koirilla "on hyvä muisti, muttei sitä inhimillistä heikkoutta, että pitäisimme todellisen ja kuvitellun visusti erillään."

Maf kertoo myös monista julkkiskoirista, jotka - toisin kuin Maf itse - ovat todella eläneet. Olen valmis nimeämään tämän kirjan koiraromaaniksi, sen verran paljon koirien maailmanhistoriaa soljuu tarinan lomassa.

Vastoin omia aiempia olettamuksiani: suosittelen luettavaksi!

Ilmestynyt 2011, 321 sivua, kustantaja Tammi, suomentanut Heikki Karjalainen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti